Vaeltajat ovat 18-22-vuotiaita. Ohjelmassa on huomioitu eri elämänvaiheissa olevat vaeltajat. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi erilaiset kisat, retket, leirit ja muut erilaiset partiotapahtumat Suomessa kuin myös ulkomaillakin. Vaeltajat toimivat pääsääntöisesti vastuutehtävissä leireillä ja retkillä. Vaeltaja ikäkauden aikana on tavoitteena suorittaa mm. Suomi-projekti ja ulkomaanprojekti.
”Kaikki otetaan vastaan sellaisina kuin ovat, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.”
”Erilaista ja monipuolista tekemistä ja pystyy tekemään monenlaisia juttuja. Yhteenkuuluvuus ja vastuun saaminen, kivoja kokemuksia ja oppimisen hetkiä.”
”Saa paljon kavereita ympäri maailmaa ja saa olla oma itsensä.”
Ryökäleet
Kokoontuvat sovitusti.
Johtaja: Henna